|
Jos kukaan on kaivannut päivityksiä, niin selitys on että olin itse juuttunut koulutöihin ja eilinen oma synttäripäiväkin meni 8-22 kokonaan koulussa ja kirjastossa nenä kiinni kirjoissa... No, tentti oli tänään ja seuraava suuri koitos pieniä välikoitoksia lukuunottamatta on lucianpäivänä, joten silloin taas varmaan päivitystaukoa...
Capsille ja Chilille ei mitään kovin erityistä nyt valitettavasti kuulu. Maanantain toko-harjoitukset oikeasti unohtuivat valitettavasti kun kirjastossa meni pitkään, joten koulutuksen suhteen ovat olleet hieman hunningolla. Unohtunut koulutuskerta jäi kyllä harmittamaan kun olen pelännyt että vikoista kerroista saattaa muutenkin joku kerta jäädä pois juoksujen takia. Kai on kuitenkin ulkoillut runsaasti tyttöjen kanssa ja ovat saaneet nauttia kauniista säistä. Chili on ollut innoissaan lumesta, kuten kunnon tollerien kuuluukin :-). Kuvia tulossa!
Chilissä on herännyt tuhoamisvietti tämän viikon aikana, en sitten tiedä onko ollut ikävä emäntää vai mikä, koska liikuntaa on kuitenkin ollut ihan normaalisti. Tuhot eivät ole olleet mitenkään dramaattiset onneksi, ainakaan vielä. Kekseliäin jekku oli kenties toissapäivänä, kun Chili oli vetänyt päiväpeiton pois yhdestä sängynkulmasta, paljastanut vuodepatjan, avannut vetoketjun ja silpponut patjasta ison kulman ihan pieniksi palasiksi! Sitä edeltävänä päivänä Chili oli hypännyt pois makkarista (65 cm korkea levy ei enää ole samanlainen haaste kun se oli pikkupikkupentuna, josta tosin silloinkin siitä selvis, mutta ei ole yrittänyt tätä aiemmin) ja silpunnut erinäisiä paperia ja yhden kirjahyllyssä olevassa kansiossa olleen lehden (ei onneksi kuitenkaan Nuuskua tai tollerilehteä, ja muut kansiot ja lehdet olivat säästetty :-).
Nyt viihdyketasoa on hieman yritetty nostaa jättämällä Chilille täytetty Kongi. Kongiin maksalaatikkoa, nappuloita ja juustoa ja sitten - varovaisesti - mikroon ja sitten vielä pakastimeen... Olen jo aikoja sitten lukenut että kongit oikeastaan kuuluisi täyttää herkuilla (Jenkeissä käytetään tähän paljon maapähkinävoita!) ja nyt tollerikerhon syyskokouksen stressiluennolla inspiroidun tekemään samoin meidän kongeille, tai Kai niitä on kiireideni takia täyttänyt. Eilen kongi oli joutunut puolisyötynä sängyn alle (minne hädin tuskin mahtuu imuri), mutta tänään kongi oli tyhjennetty loppuun saakka. Capsi, joka myös oli tänään yksin vähän aikaa, sai vähän isomman Kongin ja se on liioittelematta jaksanut työstää sitä nyt vähintään 2h! Capsi ja Chili suosittelevat täyttettyjä kongeja ja antavat herkuille neljä tähteä (viidentähdenherkuista vain unelmoidaan)!

24.11: Chili on ryhtynyt harrastamaan postimerkkeilyä!
|