|
Koulun puolesta riittänyt kiirettä viime aikoina, eikä työmäärä ainakaan vähene ennen joulua. Capsin treenaaminen jäänyt vähemmälle, tämänpäiväistä tokokoetta varten olimme ehtineet kuitenkin muutaman kerran treenaamaan (à 5-10 min) ja on mennyt oikein hyvin, olen jättänyt namit vähemmälle ja palkannut lähinnä pallolla ja repimisköydellä. Koe alkoi kivasti, mutta usko rupesi kyllä hiipumaan kun Capsi esim. jäi haistelemaan luoksetulossa (!) ja haisteli hyppyestettäkin ennen hyppyä. Onneksi pisteet kuitenkin riittivät ykköstulokseen, koska sehän tietenkin oli tavoitteena. Parin viikon päästä lähdemme kokeilemaan avointa luokkaa, tosi jännää! Treenimotivaatiota on nyt enemmän, alokasluokka on kuitenkin suhteellisen tylsä ainakin pidemmän päälle.
Keskiviikkona kävimme muuten pitkästä aikaa "ylimääräisissä" omatoimisissa agilitytreeneissä. Harjoittelimme kontakteja edellisen viikon ohjeiden mukaan, emmekä oikeastaan kovin paljon muuta. Sillä aikaa kun treenasimme Kai sai käydä ostamassa uuden monitorin, edellinen hajosi kesken opiskeluhommien, joten oli hieman kiire :-).
Perjantai ja lauantai menivät lähes kokonaan ja lähes koirattomissa merkeissä, eilen harvinaisesti jopa juhlien kurssikavereiden kanssa. Ohjelman takia viikonloppu tuntuu jäänen erityislyhyeksi vaikkakin itse asiassa ollut tunnin normaalia pidempi :-)
Tänään illalla kävimme kävelylenkillä tällä Kilossa Katin ja poikien kanssa. Vaikka nyt on illat pimeitä, niin on kyllä niin paljon mukavampaa lenkkeillä jos on seuraa! Yksin mennessä lenkit saattavat jäädä melko lyhkäsiksi... Tapasimme lenkillä myös uuden tollerituttavuuden, Kilon alueella on minun laskujeni mukaan nyt aika monta tolleria! Naama oli suloisesti tutun näköinen ja nyt tietokannasta tarkistin, että isä-arvaus meni oikeaan ;-). Bonuksena kyseessä oli Chilin setäpuoli!
Lenkin jälkeen lähdimmekin sitten agilitytreeneihin, missä edelleen aiheena kontaktit ja puomille tuleminen. Capsilla oli päällä uusi tyylikäs takki, jonka Kain äiti on ystävällisesti valmistanut! Hallilla on todella kylmä ja vuorojen välissä on hyvä pitää takkia päällä, varsinkin kun Capsi tällä hetkellä aivan turkiton. Turkkihan rupesi tekemään lähtöä silloin kun pohdin että pitäisikö Capsikin ilmoittaa SNJ:n näyttelyyn ja hyvä etten ilmoittanut, koska arvio oli oikea. Ehkä juuri Capsin turkittomuudesta (ja Chilin turkillisuudesta) johtuen tytöt näyttävät samankokoisilta, vaikkeivat oikeasti ole. Suurin osa, joka ei heitä erityisen hyvin tunne veikkaakin nimet väärinpäin ;-)
Capsi, Hollola: ALO1, -> Tk1
|