|
Maanantai meni reissusta palautumiseen, mutta tiistaina oltiin jo lähes iskukunnossa. Tiistaina siis tokotreenit. Kouluttaja oli ehdottanut että pitäisimme kokeenomaiset treenit kehineen päivineen, koska suurin osa menossa kokeisiin pian (ryhmäpainostuksesta siis meidänkin ilmoittautumisemme lähti). Paikallamakuussa pari koiraa lähti ohjaajiensa luokse, onneksi Capsin paikallamakuuseen on tähän asti ainakin (kopkop!) voinut luottaa kuin kiveen. Yksittäissuorituksissa meni sitten vähän vaihtelevasti. Taluttimessa seuraaminen meni aivan katastrofaaliseksi. Taluttimessa ei ole seurauksia juuri tehty, joten Capsi varmaan yhdistää hihnan vapaamuotoisiin lenkkeihin ja lisäksi hiekkakentällä oli jotain vastustamattoman hyvänhajuista, joten kontaktin pitäminen oli valitettavan vaikeaa. Vapaana seuraamiseen siirryimme pari metriä poispäin hajupaikoista ja nyt meni muutenkin jo paremmin. Aika löysäähän tuo seuraaminen on, eikä katsekontakti pysy koko ajan, joten tätä pitää ehdottomasti treenata. Muut osat menivät oikein hyvin. Capsi humpsahti maahan ja seisomaan todella hienosti. Luoksetulossa olisi myös menetetty pisteitä, koska Capsi ei ekalla jättöyrityksellä tajunnut että piti jäädä paikoilleen. Täytyy yrittää muistaa käskyttää kuten normaalistikin eikä olla niin kipsissä. Lisäksi perusasento on luoksetulon jälkeen yleensä vähän vino. Estehyppy meni hyvin eikä alokasluokassa sitten muuta tainnutkaan olla.
Keskiviikkona oli poikkeuksellisen lyhyt koulupäivä ja Kai toi Capsin agilityhallille, jonne itse saavuin bussilla. Harjoittelimme lähinnä yksittäisiä esteitä. Kouluttajan vinkistä rupesin vahvistamaan yksittäisten esteiden nimiä niin että koira osaa irtautua niille periaatteessa myös käskystä. Jos jo käskykin selvästi merkkaa koiralle jotain ja se osaa irtautua sinne itsenäisesti, niin ajattelisi tämän tietotaidon tuovan varmuuden myötä myös nopeutta. Muutama onnistunut suoritus saatiin myös kepeille irtoamisessa, pysyin siis itse paikoillani ja käskin Capsia eteenpäin kepeille.
Torstaina, eli eilen oli kalenteriin merkattuna lenkki Akun ja Riikan kanssa. Oli hyvin hilkulla että oltaisiin missattu koko lenkki, kun olin mennyt pienessä mielessäni tekemään ajatusvirheen viikon suhteen, mutta pääsimme kuitenkin lenkille ja oikein onnistunut lenkki olikin, kiitokset vaan Riikalle!
Tänään on taas agilitytreenit. Viime viikon treenit jäivät välistä, harmittaa vähän että mitäköhän jäi väliin, kun edellinenkin kerta oli niin antoisa. Mutta, nyt täytyykin jo lähteä!
 Aku-aurinkoinen ja "totiset" tytöt
|