|
Terveisiä Ahvenanmaalta, jossa vietimme erittäin mielenkiintoisen viikonlopun kaksipäiväisen NOME-kokeen merkeissä! Lähtö perjantaina heti kun vaan pääsimme ja autolla Korppooseen, josta lautalla illan hämärryttyä lautalla Ahvenanmaan Överöhön, josta vielä maantielautalla Föglön saarelle. Ensimmäinen jännityksen hetki tulikin jo keskellä yötä, kun Capsi lenkillä yht'äkkiä ulvoi kivusta. Ekassa tarkastuksessa ei mitään haaveria löytynyt, vasta myöhemmin huomasimme, että kirsu oli aivan verinen, kuin joku olisi raapaissut. Onneksi haavat olivat pinnallisia eikä hajuaistissakaan aamulla tuntunut olevan mitään vikaa mahdollisen limakalvoturvotuksen seurauksena.
Lauantai-aamuna nautinnollinen (jännittäjä-ohjaajalle ei ehkä ihan niin nautinnollinen) aamupala majatalo Enighetenissä, missä kahdeksalta myös kokoontuminen. Capsi sai lähtönumeron 2, meidän lisäksi alokasluokassa 5 labradoria. Lauantain tuomari oli Ulf Göranzon Ruotsista, jolla mukana myös harjoittelijatuomari Reine Hansson. Sää oli aurinkoinen ja kaunis.
Koe oli suhteellisen helppo, niin tehtäviltään kuin maastoltaankin, tuomarit painottivat sitäkin enemmän yksityiskohtiin, kuten äänettömyyteen ja hallittavuuteen. Koe alkoi kahdella ykkösmarkkeerauksella veteen, laskeutumispaikat eivät kaislojen takaa näkyneet (ainakaan Capsi ei nähnyt) kallioiselle lähetyspaikalle. Capsi suoritti tehtävän oikein hyvin. Seuraavaksi siirryttiin ampujan perässä seuraavalle kallliolle, jolta lähetys lähihakuun rannan läheisyyteen, missä kaksi riistaa, joista toinen piti tuoda. Tästäkin Capsi suoriutui hyvin, mutta palautuksissa takkuili hieman, riistat tulivat käteen, mutta välillä hieman tiputtelua. Seuraavaksi siirryttiin taas eteenpäin, nyt metsän puolelle. Metsässä lyhyt ohjaustehtävä, mihin meidän suorituksemme päättyikin. Ohjaus meni hyvin, varis löytyi, mutta meni rikki palautuksessa... Harmitti aivat suunnattomasti, koska muuten tuntui menevän niin hyvin, vaikkei Capsi tosin siirtymisissä aivan jalan vieressä pysynytkään. Koe siis keskeytyi hylkyyn ja metsän hakuruutu jäi meiltä kokeilematta.
Seurasimme alokasluokan loppuun ja oli sinänsä lohdullista nähdä, että muidenkaan suoritukset eivät helposta kokeesta huolimatta menneet aivan nappiin ja että Capsin suorituksien ja käytöksen suhteen sai itse asiassa olla ihan tyytyväinen. Jäljelle ei päässyt kukaan ja palkintosijoille pääsi vain yksi koira, 6-vuotias labradorinarttu Sirmakan Rondino, joka sai ALO2-palkinnon.
Alokasluokan jälkeen siirryimme seuraamaan voittajaluokan koetta, jonka tuomarina toimi Tobina Nyman. Katsoimme muutaman koiran suoritukset ja palasimme tämän jälkeen omalle koepaikallemme, jossa oli juuri aloittamassa avoin luokka. Avointa luokkaa oli oikein mielenkiintoista seurata ja näimme suoritukset alusta loppuun.
Lauantai-iltana Enighetenissä palkintojenjako ja illallinen. Tämä siksi mainitsemisen arvoinen, että ruoka oli todella hyvää. Leikkeet olivat päässeet loppuman, mutta ajatus paistetuista ahvenfileistä tuo veden kielelle edelleen, vaikkei varsinaisesti mitään kalaihmisiä ollakaan...
Sunnuntaina oli sitten seuraavan kokeen vuoro, tuomarina Tobina Nyman. Mieli oli osaltani edelleen hieman maassa, jännitti kovasti että toistuisiko mahdollisesti eilinen. Olimme kolmas koirakko, joten en ollut taaskaan seurannut koetta ennen omaa vuoroamme. Koe alkoi ykkösmarkkeerauksella, veteen kaislojen taakse heitettiin lintu. Lähetyspaikka oli melko korkea kallio. Markkeerauksen jälkeen siirryttiin vähän eteenpäin kallioilla ja lähetys takana olevaan hakuruutuun, josta piti noutaa yksi riista. Tämän jälkeen toinen ykkösmarkkeeraus veteen ja sitten siirryttiin hakuruudun toiselle puolelle metsätielle, mistä lähetys hakuruutuun. Suureksi helpotukseksi Capsi oli tähän asti suoriutunut oikein hyvin. Hakuruutukin lähti tyhjentymään oikein kivasti, mutta yksi moka kylläkin sattui. Capsi oli palauttamassa varista, kun metsätien toisella puolella olevasta ohjausriistasta kantautui vainu tielle ja Capsi lähtikin sinne, varis mukanaan.... Oli hieman työlästä saada Capsi pois metsästä, ja kun se vihdoin tuli oli hakuruudun varis jo jäänyt matkasta, ohjausriista oli onneksi saanut jäädä rauhaan. Tämän jälkeen jatkoimme hakuruudussa ja jossain vaiheessa Capsi haki myös "unohtamansa" variksen tien toiselta puolelta. Huh. Seuraavaksi siirryimme ohjaukseen. Ohjausriista oli melko kaukana ja Capsi oli hyvin hilkulla ohjautua sinne ekalla yrittämällä, kaarsi kuitenkin viime hetkellä väärään suuntaan ja varis löytyi lopulta haulla. Kaikki riistat tulivat käteen ja lähetykset sujuivat hyvin. Virheistä (hakuvariksen jättäminen ja ohjauksen epäonnistuminen) huolimatta saimme kuulla että meidät kuitenkin palkitaan, tuomari kiitteli erityisesti hakua Capsin vahvuudeksi, vaikkain itsenäisyyden "varjopuolikin" valitettavasti tuli esille hallitsemisongelmina. Ehkä erityisen mukava saada palkinto Tobina Nymanilta, joka kertoi olevansa riistankäsittelyn suhteen hyvin tarkka.
Seurasimme alokasluokan loppuun, jäljelle pääsi vain yksi koira, 1,5-vuotias kultsu-uros Sarnell Marco Polo, joka selvitti jäljen hienosti. Avoimen luokankin katsoimme alusta loppuun, oli hyvin mielenkiintoista nähdä samat koirat kuin edellisenä päivänä uudessa kokeessa!
Palkintojenjaossa Capsi sai ALO3-palkinnon, kuten kaksi labradoria (Tawastway's Here'n There ja Billowhiz Longshot Loader). Kultsu sai arvatenkin ALO1-palkinnon ja kolme labradoria jäi ilman palkintoa. Vaikkei Capsin palkinto ollutkaan parasta laatua, olimme luonnollisesti erittäin iloisia! Tästä on kiva jatkaa!
Täytynee vielä mainita, että Ahvenanmaalla oli myös tarjota luontoelämyksiä. Ekana yönä saimme ihailla upeinta mahdollista tähtitaivasta linnunratoineen päivineen. Lauantaina näimme kotkan liitelevän taivaalla. Sunnuntaina näimme meressä elävän maneetin. Ja "tarantelloja" näimme myös muutamaan otteeseen, punaisia ja harmaita valtavankokoisia hämähäkkejä *puistatus*. Ja tietenkin tuli myös bongattua niitä Ahvenanmaan punkkeja...
Matka oli kokonaisuudessaan erittäin antoisa ja inspiroiva, kiitokset kaikille järjestäjille, tuomareille ja kanssakilpailijoille! Majapaikka oli myös erinomaisen hyvä. Kuvia tulossa!
Ahvenanmaan metsästyskokeessa 12.09.2004
Capsi, Föglö, Åland: ALO3
|