|
Tänään olimme Meikolla Katin johdolla nome-yhteistreeneissä, tänään aiheena haku.
Capsin suoritus ei ollut aivan huono, intoa ja malttia oli oikein hyvin ja damit löytyivät ja palautettiin käteen. Työskentely olisi kuitenkin voinut olla tehokkaampaa ja suurin ongelma oli palautuksissa hyvästä lopputuloksesta huolimatta. Kun dami on otettu suuhun sitä pitäisi heti lähteä tuomaan pikavauhtia takaisin, mutta Capsi saattaa ottaa damin useampaankin kertaan suuhunsa ennen kuin lähtee ja sitten ehkä noin 10 m (?) kohdalla minusta Capsi tiputtaa damin kerran ennen kuin lopulta palauttaa sen. Tietynlaista uhmaamista ehkä, mutta toisaalta kotianalyyseissa tultiin siihen tulokseen että Capsi edelleen kokee minut liian uhkaavaksi, ainakin silloin kun olen stressaantunut! Hyvien tuttujen kanssa treenatessa ei ehkä tiedosta/tunnusta stressaantuvansa, mutta ilmeisesti ei pelkästään koira ole herkkä, vaan myös ohjaaja ;-) Sitä suuremmaalla syyllä hyvä treenata ryhmässä.
|